maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Huoneiden teemat hahmottuu

Nyt viime aikoina on tullut väsättyä kaikkea vähemmän olennaista, kuten moppi. Tai on kai se aika olennainen tavara, kun Marviliassa on aikamoinen raksameininki ;) Mutta nyt on alkanut hahmottua aiemmin päätettyjen värimaailmojen lisäksi myös eri huoneiden teemat, jos niitä nyt sellaisiksi vaikka kutsuisi.

Keittiö: country-/romanttistyylinen tila, jossa perhe yhdessä kokkailee ja vaihtaa kuulumisia päivittäin.

Olohuone: tummempia sävyjä, pyhitetty kirjoille, seurapeleille, musiikille...

Makuuhuone: enkeleitä, tähtiä, taivaankappaleita. Erityisesti enkeleitä.

Lastenhuone: satumetsä, ja toisaalta sirkusteema klovneineen, telttoineen, karuselleineen, jne.

Nyt kun vielä osaisi valmistaa teemoihin sopivia tavaroita :) Ajallisesti Marvilia sijoittuu epämääräiseen "menneeseen" - eli siellä asuva perhe on juuri muuttamassa vanhaan sukuperintötaloon, jossa tavarat ovat valmiina. Talossa ei ole asuttu aikoihin, joten tyyli on vanhahtavaa, mutta tuovathan uudet asukkaatkin sitten oman ripauksensa tyylien sekamelskaan, koska ovat tähän saakka asuneet USA:ssa. Perhe tekee sitten löytöjä kolutessaan nurkkia muuton jälkeen, pitää kehitellä kivoja yllätyksiä ;)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips! Kiitos kutsusta vierailemaan minisivuillasi :) Ihana nukkis sulla, upean iso ja hyvän värinen!

Marita kirjoitti...

Mukavaa kun pääsit käymään, tulehan toki uudestaan :)