keskiviikkona, elokuuta 30, 2006

Jahkailua, pähkäilyä


Hommat etenee hitaahkosti, maalikerroksia vetelen pintaan ja taas odottelen kuivumista. Maalia imeytyy kyllä TOSI reippaasti, mutta pohjamaalaus plus kaksi kerrosta tuntuisi riittävän. Tässä kuva katon erkkeri-ikkunoista aika alkuvaiheissaan. On ne vaan niin ihanat, kun ikkunat saa oikeesti auki - mun äitikin ihan häkeltyi moisesta ;)

Vesikattoa oon pähkäillyt jo ikuisuuden ja nyt taidan päätyä ihan sellaseen yksinkertaseen versioon, koska hidas eteneminen alkaa kypsyttää. Mä haluaisin jo päästä sisäpuolen kimppuun! Huoneiden värimaailmat alkaa hahmottua, keksin käyttää apuna Tikkurilan Kaunis Koti värilastuja, joilla saanen liian rönsyilyn karsittua suunnitelmista. Tavoitteena kun on sellanen suhteellisen harmoninen kokonaisuus, saa sitten nähdä tuleeko lopputuloksesta mitään sinne päinkään :D

lauantaina, elokuuta 26, 2006

Alkutilanne


Tältä Marvilia näytti, kun olin saanut sen kasattua. Etuseinät puuttuu (ikkunoineen ja ovineen), koska ne haluan käsitellä (maalata ja/tai tapetoida) ennen kiinnittämistä. Olisi varmaan ollut helpompi tapetoida seinätkin ja käsitellä muut sisäpinnat ennen talon kasaamista, mutta halusin nähdä miltä talo näyttää mitoiltaan ja tunnelmaltaan. Visiointi ei muuten sujunut tällaiselta ensikertalaiselta.
Tervetuloa seuraamaan Marvilian nukkekotielämää! Tarina alkaa siitä, kun sain syntymäpäivänäni elokuun alussa eteeni suuren ja painavan laatikon. Sisältä löytyi ihana Englannista hankittu Downton House, jonka pääsin kokoamaan ihan itse pikku kätösilläni. Nukkekodin laittelu etenee hitaasti mutta varmasti, ensinnäkin siksi että on kiva suunnitella ja toisekseen siksi että kahden pienen pojan kanssa aika on kortilla. Aloitin nyt sitten blogin pitämisenkin, jotta kodin rakentumisen eri vaiheet tulee dokumentoitua omaksi (ja ehkä muidenkin) iloksi. Mineilyn lomassa saatan kertoa muistakin projekteista joita on vireillä - levoton luonne kun olen, niin tykkään puuhata monenlaista.