Kovaa on ja pehmeääkin

No huh. Rautalankasänkyni etenee pikku hiljaa, tyylilleni uskollisesti yrityksen ja erehdyksen kautta. Mies jopa tutustutti kolvaamisen ihmeelliseen maailmaan, mutta ikävä kyllä kyseinen työväline oli liian iso näihin minihommiin - ei tullut hyvää jälkeä. Tujakkakaan liima ei tehonnut rautalankaan, joten osien liittämisen testailu jatkuu.


Kovin olen yllättynyt siitä miten kerta kaikkiaan kivaa puuhaa voi rautalangan vääntely olla, vaikka kai se sopii yhteen pilkunviilausinnon kanssa ;) Tässä nyt kuvaa sängyn päädyn suunnitteluvaiheesta - lopputulos on kyllä todennäköisesti aika eri näköinen kuin tuo mallauskuva, mutta sittenpä nähdään.

Metallin taivuttelun vastapainoksi on pitänyt tehdä myös jotain pehmeämpää. Kaivoin ompelukoneen esille ja vakaana aikomuksena on luoda tilkuista jotain nukkikseen. Yhden korsetin tein itselleni malliksi, mutta se jäi koristeluiltaan aika vaatimattomaksi. Laitan kuvia sitten kun saan aikaiseksi jotain esittelykelpoista ;) IhanItsestä sain hyviä vinkkejä rispaantumisen estämiseksi, nyt käytin vesi-liimaseosta, kynsilakkaa pitää kokeilla kunhan jostain saan hankittua. Tai tietysti se varsinainen aine (Fray Check) olisi ihan huippu, mutta sitä sitten joskus... Nyt palaan takaisin sänkyprojektin pariin!

Paluu Marviliaan

Ulkoilmassa tiiviisti vietetyn kesän vuoksi tämä blogiressu ei ole päivityksiä nähnyt, mutta NYT on tullut aika raportoida mitä Marviliaan kuuluu. Valmiina?

Ensiksikin, nuo talon julkisivun nurkkakivet ovat tuottaneet päänvaivaa alusta lähtien, ja meneillään on viimeinen yritys maalin kanssa - jos ei ala näyttää paremmalta, pitää siirtyä järeämpiin menetelmiin ja liimata päälle jotain kiviksi kelpaavaa, ehkä kananmunakennoa. Kivet on nyt maalattu harmaiksi ja tarkoitus on saumata valkoisella maalilla kivien urakohdat. Ärrh, sanon minä noista urista! Julkisivua maalatessa niistä irtosi puukuitua (joka näytti ihan karvoilta ja levisi maalin mukana) ja nyt niihin ohuisiin ja syviin, osin maalikerrosten peittämiin uriin ei saa maalia muulla kuin nuppineulalla. Hidasta puuhaa siis tuo saumaaminen, joten nappasin kuvan keskeneräisestä julkisivusta jotta näette muutoksen.


Sisätiloissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia, keittiön katto on nyt harmahtavan valkoinen ja odottaa parrujen maalausta ja asennusta. Hellan taakse tein mosaiikkilaatoista kaakeloinnin, mutta lopputulos ei sittenkään tyydyttänyt, joten palasin suunnittelupöydän ääreen.

Portaikkojen pois jättäminen on alkanut vaikuttaa varteenotettavalta ajatukselta, koska tosiaan haluaisin taloon kylppärin. Matala vinttikerros ei oikein sovi siihen tarkoitukseen, vaikka miten päin olen pönttöä ja lavuaaria sinne yrittänyt malliksi survoa. Paras paikka kylppärille olisi makuuhuoneiden välissä. Hmm.

Olohuoneen lattiaa olen pähkäillyt huolellisesti ja tässä vaihekuva siitäkin projektista:

Materiaalina pätkityt bambutabletin säleet. Kyllä mä tuonkin valmiiksi teen vaikka hullun hommalta vaikuttaa - saisi sen lattian helpommallakin tehtyä, eikähän se edes sitten mattojen ja tavaroiden alta näy. Mutta kun mä tahdon. Järkevät sivupersoonat hiljaa ;D

Ja muuten, kuka muistaa takkaprojektin? Tuolla vuoden alussa laitoin kuvan materiaaleista ja uhosin että kyllä niistä takka syntyy, hih. No tältä se nyt näyttää:

Vielä pientä viimeistelyä sekin on vailla, mutta aika kivan tunnelmallinen minusta. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin vitriiniin on nojallaan rautalangasta vääntämäni takkatikku.

Minna-aave ujoilee sohvan takana, vaikka Hemulikin on tullut käymään ;) Esikoiseni tykkää käydä juttelemassa Minnan kanssa ja huolehtii kovin, kun Marvilian laittelu ei edisty nopeammin. Sohvalla joutuu nukkumaan, reppana haamu. Itseänikin polttelee jo päästä makuuhuoneiden sisustuksen kimppuun, mutta koska nyt en voi käyttää nukkistouhuihin yhtään rahaa, oli pakko alkaa vääntää itse sänkyä rautalangasta. Tulee ainakin persoonallinen peti. Itsekin mielenkiinnolla odotan miltä lopputulos näyttää, toistaiseksi valmiina ovat vain päätytolpat, joista pari vilahtaa tuolla olohuoneen lattialautojen seassa.

Ristipistomattoakin olen aloittanut jo useasti pistelemään, mutta yhtä monta kertaa olen päässyt tekeleeni purkamaan. Ei nyt jotenkin aukene mulle koko pistely. Taidan vaan tehdä senkin ihan omalla tyylilläni loppujen lopuksi, vaikka moinen voi aiheuttaa otsasuonen tykytyksiä niille, joille oikea tekniikka on lapsellisen helppoa. Huoh.

Sitäkin olen tässä pohtinut, että laittelisin koko blogin uusiksi. Olo on sellainen, että koko elämä vaatii nyt radikaaleja toimenpiteitä. Mutta katsellaan. On kivaa kun on monta rautaa tulessa (ja osa vääntymässä sängyksi)! Nyt pian laittamaan CV pariin paikkaan ja sitten palkkioksi inspiroitumaan muiden nukkissaavutuksista.