tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Niinhän siinä sitten kävi

Oikeassa elämässä on menossa muutosten vaihe, kun yksi työ ja kurssi loppui ja tänään kävin allekirjoittamassa työsopimuksen uuteen paikkaan. Niinhän siinä sitten kävi, etten Vinhalankaan kanssa jaksanut olla loppuun saakka kärsivällinen. Talo oli saatava kasaan NYT eikä vasta joskus.


Ihan yhtä kärsimätön fiilis oli vielä kuvaa ottaessakin, kuten huomaa siitä että kaikki on vinksin vonksin ;) Vinhala on jotenkin hellyttävä, kun se renksottaa nurkista ja ikkunakin tipahti - puhumattakaan oviaukoista jotka nyrhin melkoisen ronskeilla otteilla. Kattokin on niin ohut, että kurvasi kaarelle kun sipaisin siihen maalia. Mutta Vinhala on juuri sellainen kuin tarinaan sopii: vanha peritty talo, jossa asuu kaksi pilvilinnoja rakentelevaa naista, joilla on enemmän intoa kuin taitoa talon kunnossapitoon.

Kirjakahvilahan tuosta kuvasta vielä puuttuu. Otan uuden kuvan sitten kun saan rakennukset siirrettyä vierekkäin. Esikoinen tuumasi kirjakahvilaa vilkaistessaan, että "onpa se pieni". Miekkonen on oikeassa, en käsitä miten sinne mahtuu kaikki mitä kirjakahvilaan tahtoisin. Ehkä sitä täytyy jossain vaiheessa laajentaa.

Oikein aurinkoisia mineilykelejä ja hauskaa vappua!

7 kommenttia:

Piipa kirjoitti...

Voi miten ihana talo, siis kertakaikkisen kaunis!!! Hauskaa vappua sinullekkin!

Anonyymi kirjoitti...

Kuvaelmaasi tosi osuvan näköinen talo..

Minna Hatara kirjoitti...

Todella kaunis talo. Yläkerrassakin on varmaan kivasti tilaa katon mallin takia.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana!
Itse haaveilen omasta nukkekodista vielä, kiinnostaisikin tietää mistä tämä talosi on?

Marita kirjoitti...

Hei,
kiitos kommenteista! Pahoittelut, että vastaaminen on viivästynyt, kiirettä on pidellyt... Siis Minnalle: yläkerta on vähän muita matalampi, mutta tilaa on silti hyvin. Ja Heli: sain Vinhalan joululahjaksi, mutta käsittääkseni talo on ostettu Hong Kongista. Siis kaupasta, ei Aasiasta ;)

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä kaunis talo! Onko Vinhalan tarinaan tulossa jatkoa syksyn myötä?

H / Lumimäellä kirjoitti...

Onnea! Voitit blogini synttäriarvonnassa. Jätä sähköpostiosoitteesi blogiini tai ota yhteyttä suoraan blogistani löytyvään mailiosoitteeseeni. Kiitos! :)